Hanna at home

Muutama kuukausi sitten joku tuli tänne kymmeniä kertoja syöttämällä Googleen hakusanoiksi “hanna johde stockholm.” Jos se oli joku, joka halusi tarjota meille vuoden tai kahden komennusta Tukholmaan, unelmakämppää Nytorgetin laidalta, kiinnostavaa tekemistä vaikkapa muodin, ruoan tai kulttuurin parista, ota heti yhteyttä! Vastaus on KYLLÄ! KYLLÄ!

Silja Symphonyn yökerhon tanssilattia oli yhtä nihkeä kuin joskus 15 vuotta sitten, kun Edvin veti siellä muumihumppaa sunnuntaina. Hirveitä flashbackejä! Nämä lapsiperhekohteet; Ruotsin-laivat ja Junibackenit ovat muuten aika avartavia kokemuksia korkeasesongin aikana. Paljon esimerkkejä siitä, millainen vanhempi ei ainakaan itse halua olla, oli sitten melkein nelivuotiaalla millainen uhmaikä hyvänsä: puistattavia nelikymppisiä jättiläislapsia muistuttavia oman tahtonsa kadottaneita isiä, surullisia kaikesta ympäröivän maailman seuraamisesta luovuttaneita nuoria äitejä, toisilleen hyytävästi tiuskivia tai otsasuoni pullottaen perheen yhteistä kesälomaa suorittavia pariskuntia.

Vaikka se melkein nelivuotiaan uhmaikä muuten on. Tosiaan. Huh.

Viikko 3 suoritettu Ruotsinpyhtäällä: ruoan laittoa, varjon etsintää, mustikkasadon päivittelyä, pieniä poikia, uintia, lukemista.

Nyt tämä viikko sitten Tukholmassa, vi hörs.

Ulkomuoto tuntuu groteskilta ja vielä kolme kuukautta raskaana jotensakin kohtuuttomalta auringon polttaman pinkeän mahaihon ja kainalossa olevan ampiaisenpiston kanssa. Ja mies sen kun nauraa, kun  yritän viilentää oloani riisumalla vaatteet ja syömällä jäätelöä sängyssä.  

Kun nyt Basse on ihastunut amerikkalaisiin lagereihin ja eksoottisiin bittereihin sun muihin, ja minä puolestani en voi edes kokonaista Sandels-tölkkiä hörpätä, olen siirtänyt mielenkiintoni erilaisiin virvoitusjuomiin. Hyllyiltä, joita en ole aiemmin edes huomannut löytyy vaikka mitä: eilen join tosi hyvää käymisteitse valmistettua luomu-litchi-limua ja tänään luomu-lemonadea. Nammm.

Siihen nähden, että Edvin sanoo pontevasti “tyhmä!” aina kun näkee moottoripyörän liikenteessä, tai “tyhmä! tyhmä! tyhmä!” jne jos niitä tulee vaikka muutama vastaan moottoritiellä*, yllättävän polleana se itse istui tänään prätkän päällä Linnanmäen karusellissa. Ja tietysti muikeana ihanan Emman vieressä.

* niin siis ihan vain siksi, että moottoripyöräilyhän on tyhmää: vaarallista, kovaäänistä, pahalta haisevaa, kallista. You see?

Loman toinen etappi suoritettu: Kemiönsaari palveli mainiosti. Tämän jälkeen on vaikea tyytyä vuokramökkiin, jossa ei olisi suihkua ja astianpesukonetta. Nyt pari päivää kotona, vähän kavereita ja urbaanimpaa pöhinää, sitten taas mökille.

Muistanette kesälukemiston. Aloitin Zafonin Angel’s Gamella, joka jostain syystä on jäänyt lukematta aiemmin. Se oli viihdyttävä ja kiehtova, joskin ajoittain vähän liian krumeluuri minun makuuni. Nooh, siitä siirryin dekkariosastolle ja aloitin Nesbøn Frälsaren:illa (tyhmyyttäni en tarkistanut järjestystä ja aloitin uusimmasta, seuraavat Smärtans hus ja Djävulsstjärnan menivät sentään säkällä oikein).

Ensimmäiset 20 sivua Nesbøsta menivät silmiä pyöritellessä ja päivitellessä: kuinka kukaan viitsii kirjoittaa näin tavallista ja arkipäiväistä kun voisi kirjoittaa menneestä Barcelonasta, salaperäisistä käsikirjoituksista ja traagisista hahmoista? Mitä on Harry Hole mystisen pariisilaisen kirjankustantajan, surmattujen leskien ja unelmista elävien nuorten naisten rinnalla? Mitä on Oslo ja Schröder Gràciaan ja ikivanhoihin kirjakauppoihin verrattuna?

Tarvittiin lopulta vain muutama sivu lisää: Nesbø piti tietenkin pintansa. Pettämättömät juonet, norjalainen viileys ja komissario Holen inhimillisyyden ja hölmöyden ainutlaatuinen yhdistelmä toimivat aina.

Juuri nyt olen taas erityisen hankalalla siirtymätaipaleella. Dekkarisuoran jälkeen aloitin John Irvingin uusimman Last night in Twisted River, ja lomaseuralaiseni tuntevat jo kymmenen sivun jälkeen kirjan lisänimellä “Se Mun Paska Kirja”. Kuka nimittäin jaksaa aloittaa kirjansa kertomalla tukin uitosta? Siis tukin uitosta, tukkimiehistä, saha-asemista ja niiden ympärille rakentuneista yhdyskunnista jossain vanhan USA:n sydänmailla? Kun sen sijaan voisi kirjoittaa murhista, pohjoismaisesta ilmastosta, kulmakuppiloista, huumekauppiaista? En ymmärrä, vielä. John, vakuuta minut.

Luulen, että olemme täsmälleen siellä, missä tällä kelillä pitää ollakin. Kivassa mökissä meren rannalla, varjoisalla terassilla, kesätorilla, mustikkametsässä.