Archive for the 'Aterioita' Category
Murua rinnan alle
Sunday, February 1st, 2009Eikös tämä ollutkaan ruokablogi
Sunday, January 25th, 2009Perjantai-illan salaatissa oli pohjalla punamangoldia, romainesalaattia, päällä paahdettua mantelia, goudaa, pannulla rapeaksi paahdettua ilmakuivattua kinkkua, sherryviinietikassa liotettuja shalottisipuleita ja kastikkeessa creme fraichea, öljyä, suolaa, pippuria ja punaviinietikkaa. Lauantai-iltana syötiin prosciuttoon käärittyä lampaan paahtopaistia ja kantarelleja, lohkoperunoita ja pinaatti-pinjansiemen-parmesaani -mössöä. Viininä La Parde de Haut-Bailly - excellent. Sunnuntaiaamun brunssilla sitten taas oli ravunpyrstöpiirakkaa, vadelma- ja suklaamuffinsseja, täytettyä ciabattaa, yön yli uunissa haudutettua ohrasuurimopuuroa ja mustikkakeittoa, hedelmiä, mehua, kahvia. Taas jaksaa viikon verran syödä Amicassa.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
NYE 2009
Thursday, January 1st, 2009Hirveen rauhallista tämä lapsiperhejuhlinta. Valvottiin sentään yli puolenyön. Ruoka ja juoma oli hyvää: savukalaleipiä, Coeur de Filet Provencale, juustokakkua / Pol Roger, Escudo Rojo, Meukow.
Vuoden parhaat biisit -levyraadin voitti The Ting Tingsin That’s not my name, mikä osoittaa ainoastaan sen, että Radio X3Min ja Basson kuuntelijat ovat paljon avarakatseisempia kuin Radio Helsingin kuuntelijat. Ha!
![]() |
![]() |
Käytsä usein täällä
Friday, November 14th, 2008Joskus sitä miettii, että mistä näihin tämän kaupungin fine dine -ravintoloihin riittää asiakkaita. No riittäähän näitä.
Me söimme eilen syntymäpäiväillallista Ravintola Nokassa. Hyvästä ruoasta ja viinistä nauttiva, omalla rahalla maksava naimisissa (keskenään) oleva pariskunta Käpylästä, 34 ja 37 vuotta.
Lähimmässä pöydässä istui yksinäinen mies, joka söi kolme ruokalajia, maisteli viiniä silmät kiinni ja kirjoitti muistiinpanoja pieneen mustakantiseen vihkoonsa. Ravintolakriitikko? Yksinäinen gurmandi?
Nurkkapöydässä istui pariskunta. Mies oli 25-vuotias, nainen 55. Mies juoksutti takaisin kaksi tarjoilijan jo tarkasti maistamaa punaviinipulloa, keskusteli pääruoan valinnasta tarjoililijan kanssa ainakin vartin, skoolasi miellyttävälle yhteistyölle ja puhui paljon matalalla äänellä. Varakkaan suvun vesa, joka haluaa tarjota yhteistyökumppanille vain parasta vai nuori keinottelija, joka yritti epätoivoisesti tehdä vaikutuksen potentiaaliseen rahoittajaan? Vai oliko kyseessä liikesuhde ollenkaan?
Toisella puolella istui kahden miehen ja kahden naisen seurue, jolla oli mukanaan kukkia. Kaksi ystäväpariskuntaa juhlimassa jonkun heistä saamaa palkintoa, arvelin. Väärin. “Minkäs ikäisiä lapsia sulla on”, kuului katkelma keskustelusta jonkin hiljaisen hetken aikana.
Viereisessä isommassa salissa oli bussilastillinen saksalaisia.
Että mitäs saatte irti tästä demografisesta otoksesta? Niin joo ja virolaisen vierailevan keittiömestarin viiden ruokalajin menusta neljä oli erinomaista ja viideskin, pääruoka, ihan kohtuuhyvä. Henkilökunta oli vähän junioria mutta innokasta ja ystävällistä.
Köh köh
Wednesday, October 1st, 2008Noniin. Nyt olen sitten laulanut kaksi kertaa läpi Tammen Kultaisen Laulukirjan (jonka Basse osti meille päivällä ja joka on muuten oikeasti HYVÄ lastenlaulukirja). Laulamisen jälkeiseen käheään kurkkuun toi sopivasti kuumotusta banaani-kiivi-sitruuna-inkivääri -sorbetti. Siis tuore inkivääri. Ihan hirveän hyvää.
EDIT: Suomenkielinen laulukirja piti ostaa, kun Edvin edellisenä iltana selasi ruotsinkielistä laulukirjaa ja toisteli joka aukeamalla: äiti ei osaa, äiti ei osaa, äiti ei osaa… Tästä kirjasta äiti osaa melkein kaikki!
Kuvaraportti viikonlopulta
Sunday, September 21st, 2008![]() Saunapoika ja lasi mummunmehua |
![]() Perjantai-illan herkku: muikunmätivoileipää |
![]() Jamie Oliverin reseptillä kanapataa |
![]() Tattarisuon ruusu löysi lapselleen sängyn |
![]() Savua ilman tulta Munkkisaaren brunssilla |
![]() Sunnuntaina oli ihana kävelyilma |
Juhlat
Sunday, September 14th, 2008Eilisen kuvat omistetaan pelkästään syntympäpäiväjuhlille. Paikka: Tuomarinkylän kartano, paikalla kaikki kivat: Edvin, famo, fafa, Kati, Vesa, Bibba, Heli, Nutte, Saga, Moa, Maija, Ilmari, Sampo, Maria, Sami, Tea, Jussi ja Emma, sää: juuri sopiva, tarjolla: suolakeksejä, karnevaalikeksejä, pillimehua, kahvia, teetä, sipulijuustopiirakkaa, pekonikasvispiirakkaa, täytekakkua.
|
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Niin ja sunnuntaina minä pidän vapaapäivän kuvaamisesta. Eikä tänään varmaan oikein mitään tapahdukaan. Toivutaan.
Edvinin syntymäpäivä oli tämä päivä
Friday, September 12th, 2008Aamu alkoi onnitelulaululla, suklaakekseillä ja paketin avaamisella. Hieno traktori!

Outfit of the day: harmaat pillifarkut Taiwanista, Lee, musta neulemekko Stockalta, toppi JC, huivi Saksasta joskus aikoja sitten. Edelleen ne Gaborin kengät.

Mummun lorupussi. Ja dagislappu: Edvin hade varit sprallig!

Ilta menikin sitten valmistautuessa huomiseen. Tänään valmistui kaksi vuoallista sipulipiirakkaa ja kakkupohja. Huomenna sitten lisää.

Iltapalaksi keisarisalaattia. Ja olutta.

Maanantain jälkeen tuli tiistai
Tuesday, September 9th, 2008Aamulla Edvinin kanssa 2-vuotisneuvolassa. 91 cm, 14,2 kg. Hieno poika.

Jarmolla oli paljon asiaa.

Matka keskustasta palaverista kotiin kesti yli puoli tuntia. Satoi.

Etsimme Edvinille sänkyä. Uudet lastensängyt ovat pääosin rumia.

Pappa läässa. Äetti lukee.

Iltapuuroa valopäälle





















