Hanna at home

1) Tekemään juttuja yhdellä kädellä

2) Ajamaan autolla nopeusrajoitusten mukaan (ai miten niin??)

3) Tunnistamaan suunmutristuksen, josta muodostuu parku - ja josta ei muodostu

4) Nousemaan sängystä salamannopeasti puoliunessa ja näkemään paremmin pimeässä

5) Kaartamaan lastenvaunujen kanssa niin, ettei tarvitse kantata mutkissa

Husky Rescue on tehnyt hienon coverin Poisonista. Uutta levyä odotellessa…

Ihan mahtavaa, että palvelimet on taas pystyssä ja blogi pyörii. Ihan niin mahtavaa ei ollut se, miten virhetilanteesta ja sen hoidosta tiedotettiin palvelusta (ihan kelpo rahat) maksavalle asiakkaalle. Tympiinnyksissäni kirjoitin asiasta eilen niukan viileähkön ja piilonakkelulla maustetun sähköpostin palveluntarjoajalle. Siitä tuli hieno viesti.

Johtuneeko koulutuksesta; kirjoitetun viestinnän rooli on viime päivinä korostunut myös tässä vauva-arjessa. Pyykkituvan varausvihossa kävin alkuviikosta käsinkirjoitettua dialogia parin muun käyttäjän kanssa. Olin varannut koko päivän käyttööni, kuten monet muutkin näyttävät tekevän, ja pesin urakalla lakana- ja pyyhepyykkiä. Vihon reunaan kirjattu vuoropuhelu  kulki suunnilleen näin:

Minä: Asunto numero F 54, klo 9 - 21
Joku muu: Kohtuullisia aikoja???
Minä: (Nuoli seuraavalle päivälle, jossa joku oli myös varannut koko päivän) Hmmmm?
Taas joku toinen: Ehkä täällä käyvät sukulaiset ja kaveritkin pyykkäämässä??
Minä: Heh, kiitos kannustuksesta! Ihan pienen vauvan äitinä en pääse joka päivä pyykkituvalle… Ystävällisin terveisin Hanna, puh. –

En ole käynyt katsomassa, vieläkö keskustelu jatkuu. On sitä draamaa kuulkaa kotiäidilläkin.

Ihanaa käsinkirjoitettua oli myös Vauvan neuvolakortissa, josta vasta jälkeenpäin luin Neuvolantädin kommentit. 18.9. täti kirjoitti: 3-4 tunnin välein rintamaitoa + NAN-vastiketta. n. 3350 g. Iho siisti, napavarsi paikoillaan, jäntevä, rauhallinen, nätti poika. Niin äidinkin mielestä! 25.9. kohdalla vihkossa lukee: n. 3465 g. Hienosti paino noussut rintamaidolla. Rauhallinen poika. Elämä hymyilee! Hih! Tämähän on melkein kuin ala-asteen reissuvihko, jossa opettaja ja vanhemmat viestittelivät toisilleen!

Ja loppuun pari vauvakuvaa; Liisa lähetti ihanan nallehaalarin, hatussa on korvat ja kaikki.

Katso video. Ihan siinä alussa? Eikö ollutkin?

Basse lähti tänään töihin lähes kaksiviikkoisen isyysloman jälkeen ja me jäätiin Vauvan kanssa kaksin kotiin. Aika menee kuin pikakelauksella; kello on ensin kymmenen, sitten seuraavaksi kaksitoista ja sitten se onkin jo kolme. Tunti toisensa jälkeen suihkii pyykätessä, pussaillessa, imettäessä. Äsken sain syötyä lounasta ja seuraavaksi ajattelin pedata pedin. Ja missä vaiheessa niitä päiväunia piti nukkua?

Tämän päivän ohjelmanumero oli neuvolakäynti. Vauvan paino oli noussut hyvin ja äidin paino laskenut ihan yhtä hyvin.

Tänään nousimme sängystä vasta puoli yhdeltätoista. Näin myöhään täällä ei ole nukuttu ikinä.

Kaapelitehtaalla oli tänään sekä Design Market, kotimaisten suunnittelijoiden ja design-liikkeiden myyntitilaisuus että valokuvaajien liiton teosvälitysnäyttely. Molemmat jatkuvat myös huomenna sunnuntaina. Valokuvissa oli parikin tosi hienoa ja meille sopivaa isoa pleksivedosta, mutta hintaa oli vähän liikaa. Ja jostain syystä jaksan uskoa, että omasta kamerasta löytyy vielä joskus yhtä hieno tai hienompikin kuva. Sitten tarvittaisiinkin enää pleksiä ja joku joka osaa vedostaa sen sille.

Vauva jatkaa uskomatonta kiltteilyä. Nukkuu pitkiä pätkiä, valveilla ollessaan tuijottelee ja ihmettelee ihan tyytyväisenä ja itkee tosi vähän ja ainoastaan kun on nälkä tai jos äidillä on kylmät kädet vaippaa vaihtaessa. Sanokaa vain, että tämä on tyyntä myrskyn edellä.

Fyysisten ja motoristen kykyjen lisäksi Vauva osoittaa myös ilmiömäisiä sosiaalisia taitoja. Viikon ja kolmen päivän iässä se on löytänyt ensimmäisen tosiystävän. Päivän kuva:

Mukavampi leikkikaveri löytyisi Niskasen perheen pienimmästä, joka syntyi eilen. Pikku-Heidi on sievääkin sievempi Sveitsin-tuliainen. Paljon onnea vielä koko perheelle!

Perheen isommat jäsenet ovat myös tehneet lähempää tuttavuutta naapurin kanssa ja hankkineet (BB-kanavan lisäksi siis) Ruotsin TV4:n. Ruotsalainen Idols on ainakin yhtä kertaluokkaa suomalaista kiinnostavampi; tuomarit tylympiä, laulajat parempia ja stylistien valinnat omituisempia. Lisäksi TV4:ltä alkaa sunnuntaina Komisario Beckin uudet jaksot. Gunvald kommer igen!

Meidän pieni vauva ei enää olekaan enää niin pieni. Napatynkä irtosi viime yönä. Isoilla miehillä on ihan oikea napa, eikä mitään ylimääräisiä napanuoranpätkiä.

Kunnon mies tunnetaan myös vaatteistaan. Ihania pieniä vaatteita on yksi lipastonlaatikko täynnä, ja oikein pelottaa, ettei kaikkia ehdi edes käyttää, ennen kuin jäävät pieneksi. Tämä on melkein samanlaista kun pienenä pyntättiin barbeja, mutta vaatevalikoima on nyt paljon parempi. Ja pukeminen vaikeampaa, kun kädet ja jalat viuhuvat päivittäin karttuvilla voimilla. Tänään vauvalla on ollut päällä äidin suosikkivaate, päheä kirkkaanpunainen haalari, jonka rinnassa on pääkallonkuva. Käpylän pahapoika -haalarit! (Kuvassa pahapoika on juuri ruokittu, kunnon satsi äidinmaitoa pehmittää kovimmankin jäbän.) Illalla vaihdetaan ihanaan vaaleansiniseen unihaalariin, ja koviksesta tulee taas maailman suloisin ja haavoittuvin, äidin pieni kippurapoika.

Pääsin itsekin eilen pynttäytymään. Viime viikon tiistaille osui sekä synnytys että kampaaja, ja toista oli pakko siirtää. Hiuskatastrofi oli tehnyt tuloaan jo hetken aikaa ja tämä ylimääräinen viikon viivytys oli jo epätoivoinen. René ymmärsi hyvin, miksi tehdään mieluummin rokkitukka kuin lähiöäititukka.

Tänään soi Sunrise Avenue: Fairytale Gone Bad

Sain juuri ihanan sähköpostin vanhalta ystävältä Oulusta. Toinen oli illalla kylässä, kun ovikello soi, ja vastapäisen oven rouva toi vauvalle kauniin paketin. Eilen kun lähdimme vauvan ja vaunujen kanssa ulos, huusivat äidit taloyhtiön hiekkalaatikolta yhteen suureen ääneen “onnea!”.

Vieraiden, puolituttujen ja vanhojen kavereiden onnittelut, kukkalähetykset ja ihastelut aikojen ja matkojen päästä tekevät olon iloiseksi ja kevyeksi. On varmaan biologista, että omien sisarusten ja vanhempien kiinnostus vauvaa kohtaan tuntuu mielettömän tärkeältä ja turvalliselta. Se taitaa oikeasti tarvita koko kylän, se lapsen kasvatus.

Tuoreet äidit ovat sitten kauhean tunteikkaita.

Annilla oli lauantaina mukana ihana kamera. Oma koti-IXUS kävi äkkiä aika köyhäksi. Melkein tekisi mieli investoida, varsinkin kun sillä tulee näin hienoja kuvia. Hieno mallikin on tietysti avuksi.