Hanna at home

Pekka kysyy toisaalla, mitkä viisi asiaa/paikkaa/tapahtumaa/juttua näyttäisin Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevalle ikäiselleni pariskunnalle. Ja miksi. Minä keskityn paikkoihin ja vastaan:

1. Loviisan linja-autoasema. Koska se on vaan niin hieno.
2. Kesäilta mökillä. Saunaa, uintia, grillausta, olutta, hyttysiä; I rest my case.
3. Puu-Käpylä. Tämä on tietysti kotiinpäinvetoa, mutta tiesittekö, että joku ulkomaalainen arkkitehti on sanonut Käpylää hymykuopaksi Helsingin poskessa?
4. Rantalinna. Koska sekin on hieno, ja sinne on vaikea löytää.
5. Lappi. Erityisesti talvella. Miksei kesälläkin.

Eilen tein nippusiteiden avulla sähkö- ja antennijohdoista kaikkien johtovyyhtien äidin. Samalla laitoimme myös tulpat kaikkiin pistorasioihin. Melkein yhdeksänkuukautinen pieni sähköinsinöörimme oli silminnähden pettynyt.

Tänään hain K-raudasta maalipurkillisen aikomuksenani viimein korjata hienon designtuolin seinään tekemät kolhut.

Illalla tein parvekkeelle kaksi pikkulyhtyä, joiden tuotantotekniikassa on kyllä vielä hiomista. Näiden prototyyppien alla söimme kuitenkin iltamyöhään pihvit, papupekonimuusia, tomaattia ja mainiota kastiketta. Sähköinsinööri oli jo mennyt nukkumaan. Uskomattoman lämmin ilta.

Vuonna 1990 vietin puolet kesälomastani Saksassa. Bückeburgissa, jossa oli helikopterimuseo ja linna, jossa asui prinssi, sekä Mindenissä, jossa oli kävelykatu, Rock-am-Ring -ulkoilmakonsertti ja pisamanaamaisia poikia. Itse olin 15-vuotias permanenttipää, kuuntelin UB40:ä, käytin vihreitä Dieselin farkkuja ja Gabriela Sabatini -parfyymia.

Alkukesästä isäntäperheiden koululaiset eivät olleet vielä lomalla, joten minä istuin aamupäivät tiukasti television ääressä ja katsoin Ranskan avointa tennisturnausta. Andre Agassi, jolla niihin aikoihin oli raisu rokkitukka, hävisi niukasti finaalin. 

Nyt se alkaa taas.

Tästä meinaa tulla nyt ihan pelkästään videoblogi, mutta minkäs teet, kun yksi perheenjäsen on niin filmaattinen. Tänään se keinui ensimmäistä kertaa elämässään.

Aika tarkkaan vuosi sitten meillä asui vielä koira. Toukokuussa se oli jo väsynyt ja sairas, rappujen kiipeäminen neljänteen kerrokseen ei sujunut enää ilman levähdystaukoja. Ruoka ei maistunut, mutta vettä se joi välillä litratolkulla. Parhaimpina päivinään Voltti oli kuitenkin hieno koira, aina iloinen, riehakkuuteen saakka. Äiti sanoi, että sillä oli laupias ilme.

Lauantaina meillä kävi puolestaan Wolter, jonka mielestä Edvinin peppu haisi kummalliselta.

Erona siihen että matkustaisi kaksin, lapsen kanssa matkustaessa…

etsii terassilta varjoisimman pöydän sen sijaan että yrittäisi ruskettua lähtee syömään silloin kun lapsi mitä oletettavimmin nukahtaa rattaisiin sen sijaan että söisi vähän myöhemmin juo iltadrinkin majapaikassa sen sijaan että joisi sen baarissa ihmiset alkavat jutella ja hymyillä teille kadulla, kaupassa ja ravintoloissa sen sijaan että tuskin olisi puheissa paikallisten tätien kanssa   Mutta eipä siinä juuri muuten mitään eroa ole.   Kiitos kuvasta Riina!

Kaksi useimmin taalla kayttamaani adjektiivia. Miellyttavaa on esimerkiksi saa, viilea tuuli, olut ja voileipa lounaaksi. Viehattavaa ovat vanhat talot, vihreat puut, kapeat kujat, taivaanrannassa siintavat vuoret.

Ihmiset ovat aivan innoissaan Edvinista. Eniten mummut  ja sen jalkeen japanilaiset. Japanilaiset mummut ovat ihan asia erikseen.

Terveisia!