Hanna at home

Pikku-Heidihän asui siis Sveitsissä, eikö niin. Koko tähänastisen ikäni, viime lauantaihin saakka, olen kuvitellut, että saksankielisessä Sveitsissä. Se 1980-luvun alussa tullut televisiosarja oli lapsuuteni tärkein televisiokokemus. Lauantaina lainasin kirjastosta Pikku-Heidi-DVD-boksin ja mitä ihmettä, nehän puhuvat ranskaa!! Waaaas???

Sitten minä luulin myös muutaman lehtijutun perusteella, että en tykkää Le Corps Mince de Françoisesta. Sunnuntaina kuulin Bassoradiosta Ray Ban Glasses - ja minähän tykkäänkin vaikka kuinka paljon. Kuuntele vaikka.

Rohkeimmat mäenlaskijat Taivaskallion pulkkajonossa.

(En ole tainnut muistaa suositella tanskalaisesta sitcomia Kyllä nolottaa (Klovn). TV2 tiistaisin klo 21.30 ja lauantaisin uusintana. Tyhmä nimi mutta älyttömän hauska.)

Ihana Tiina oli surrut Mauritiukselle jättämiäni puuhelmiä ja tärkän-, eh, huovuttanut minulle hienot villahelmet!

Ja nyt - täysin yllättäjänä, takavasemmalta iskee Maraboun Smil Mintschoko minttutoffeetäytteiset suklaanapit. Nammmmmm.

Basse: “Jag måste nog säga att jag inte tycker om Ben & Jerry’s så mycket”
Hanna: “Mmm.”
…
Hanna: “Åt du allt?”
Basse: “Jo”

Minna-ystäväni pyysi minua tuomaan hiihtolomalukemiseksi pari hyvää kirjaa. Suomenkielistä.

Ymmärsin epätoivoisesti kirjahyllyä selatessani, että olen valjastanut kirjallisuuden kielen oppimisen kivireen eteen. Olen jo pitkään lukenut pelkästään ruotsiksi tai englanniksi.

(Sinänsä siinä on paljon hyvää, olen aika tarkkaan perillä esimerkiksi Ruotsin nykykirjallisuudesta ja lukenut erityisesti nuorten naisten kirjoittamia kirjoja ympäri maailman. Samalla olen oppinut paljon esimerkiksi Biafran itsenäisyystaistelusta ja siirtomaa-ajoista Intiassa. Ja parantanut ruotsin sanavarastoani ja oppinut kirjoittamaan parempaa englantia, mikä tietysti oli tarkoituskin.)

Samalla muistin kuitenkin, miten kielestä voi nauttia ihan eri tavalla kun se on omaa. Päätin pyhittää jokailtaiset kaksi sivuani toistaiseksi kotimaiselle, suomenkieliselle kirjallisuudelle. Mutta mitä se olisi? No, Päivi näyttää lukevan ainakin osittain samoja kirjoja kuin minäkin ja on ihan hulluna Juha Itkoseen. Huomenna sitä sitten. (Ja Päivi, tervetuloa meille kylään, voidaan stalkata sitä meidän makuuhuoneen ikkunasta!)

Sen lisäksi että käytän täällä Käpylässä palvelevan erinomaisen hammaslääkärin palveluja, meillä alkaa maaliskuussa käydä myös siivooja: isännöitsijäntoimiston Annu vinkkasi taloyhtiön huoltomiehen vaimon siivousliikkeestä. Käpylässä on myös ihan mahtava kukkakauppa: Kirsikankukka Koskelantien ja Intiankadun kulmassa. Sitten kun tulee nälkä, voi syödä falafelit Helsingin ainoassa egyptiläisessä ravintolassa (paitsi ei just nyt, kun omistajaperhe on vuosittaisella Egyptin-matkallaan maaliskuun loppuun saakka). Illalla sitten saa seudun parasta pitsaa Old Sophiesta. Hyvällä tuurilla siellä on myös tuttuja. 

Tänään kuulin omituisen tarinan siitä, miten jonkun Parkinsonin-tautiin saama lääkitys oli laukaissut aivan hillittömän himon pelata hedelmäpeliä. Eikä tämä ole edes urbaanilegendaa. Miettikää miten joku mitä syödään, voi vaikuttaa luonteeseen? Ja miten vähän oikeasti tiedetään lääkkeiden sivuvaikutuksista?

Entä sitten muun syömämme sivuvaikutuksista? Muutama viikko sitten minulle tuli yhtäkkiä paha maku suuhun. Joku outo ja metallinen, joka maistui kaikessa mitä söin. Hampaat ovat kunnossa, ikenet ovat kunnossa, epäilin jotain flunssan jälkikaikuja. Kaikki ruoka vaan maistui pahalta.

Viikon kuluttua se loppui, kunnes tänään se alkoi uudestaan. Syöpä? Joku piilevä tulehdus? Nopea googlaus “paha maku suussa” opasti kuitenkin keskustelupalstoille, joista löytyi useita viittauksia siihen, että jotkut pinjansiemenet (erityisesti mainittiin kiinalaiset ja Pirkka-merkkiset) aiheuttavat pahaa makua suussa. Siis pinjansiemenet, joita meillä syödään melkein joka ruoassa ja syötiin myös viime viikonloppuna, perjantain salaatissa ja lauantain pestossa! Oireet täsmäävät täysin. Makumuutos alkoi parin päivän päästä syömisestä ja kestää muutamista päivistä viikkoon, kitkerä metallinen maku. Syytä tähän tieteellisestikin osoitettuun makuaistin häiriöön ei tiedetä, mutta wikipedian mukaan terveydellistä riskiä ei ole todettu: “Though very unpleasant, there doesn’t seem to be a real health concern”. Niin vissiin.