Archive for May, 2009
Give me cover
Wednesday, May 27th, 2009Anni linkkasi Lily Allenin hienoon Womanizer -coveriin. Vähintään yhtä hieno on Everybody’s changing. Ihana Keane. Ihana Lily.
Kaikkee ne nuoret keksii
Wednesday, May 27th, 2009Ja hyvin keksiikin. Minusta on ihan mainiota että lahjakkaat ja innovatiiviset tyypit tekevät asioita itse, eivätkä odota että joku ottaa ne töihin ja sanoo niille mitä niiden pitää tehdä.
Tämän hienon keittokirjan ensimmäinen painos taitaa tätä kirjoitettaessa jo olla loppuunmyyty, mutta kysy silti Karinilta.
Toimii aina
Monday, May 25th, 2009Ruotsissa oli joka paikka täynnä eurovaaliehdokkaiden mainosjulisteita. Mainokset olivat hyvin yksinkertaisia: ehdokkaan naama peitti julisteen pinta-alasta noin kahdeksankymmentä prosenttia. Mitä sitten sellaisilla julisteilla voi odottaa? Tietysti vanhaa kunnon viiksihuumoria: oli espanjalaisia kiekuroita, täyspartaa ja hitlereitä. (Nokkelin oli piirtänyt ikääntyneelle tädille kauneusleikkauksien katkoviivat poskien kiristämiseksi ja luomien kohottamiseksi.)
Kun tarkoitus on olla hauska, ei pidä koskaan unohtaa huumorin peruslajeja: ironia, sarkasmi, slapstick, pissa- ja kakkahuumori, viiksihuumori. Ananashuumori toimii vain Vesalle.
Parasta Tukholmassa
Sunday, May 24th, 2009Eskapismia
Tuesday, May 19th, 2009Me jätetään nämä muuttolaatikot ja siniset Ikea-kassit (loistavia muuttopuuhissa muuten!) tänne pullistelemaan ja lähdetään muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Najs. (Vaikka olisi kyllä ollut ihan siistiä jäädä myös laittamaan paikat kuntoon.) Ha det så bra.
“Min fru
Tuesday, May 19th, 2009Hipit
Sunday, May 17th, 2009Meinataan jättää televisio tänne vanhaan kotiin uusille asukkaille ja jättää uusi ostamatta. Ainakin kesän ajaksi.
Jenny Wilson
Friday, May 15th, 2009Tavastiallakuultua.fi
Friday, May 15th, 2009Hanna: Hei katos, tossa on toi Husky Rescuen biisintekijä.
Kati: Tutunnäköinen. Mä luulin että se on joku ähtäriläinen.






